Hyviä uutisia! Tulipalossa tuhoutuneet osat päädyttiin korvaamaan. Harrasteajoneuvokasko ei korvaa ajoneuvosta irroitettuja osia, mutta koska olin käynyt erikseen asiaa kysymässä ja tässä tilanteessa minulle oli annettu virheellistä tietoa, osat päädyttiin korvaamaan. Kiitokset myös paikalliselle konttorille hyvästä palvelusta, vaikka muutaman kerran itsellä pinnakin oli jo hieman kireällä.
Korvauspäätöksen jälkeen kaikki sujui Tapiolan tai nykyisen LähiTapiolan kanssa erittäin asiallisesti. Annoin oman arvioni tuhoutuneista osista heille päin. He olivat tehneet myös omat arviot ja loppu tulema oli se, että molempien arviot olivat hyvin lähellä toisia. Joten korvaussumma oli mielestäni oikeudenmukainen. Vaikkakaan se ei korvaa menetettyä aikaa mitä osien eteen oli jo tehty. Tähän voisi vielä todeta, että kaverilta tuli hyvä kysymys kun päätöksestä ilmoitin hänelle, että mielummin varmasti olisin silti jättänyt tämän episodin käymättä, vaikka korvauksen sain? Vastaus on siihen kyllä, jotenkin turhalta se tuntuu alkaa osia nyt toistamiseen kunnostamaan, maalaamaan ja passivoimaan jne. Kyllähän siellä paloi muutamia osia, joita on erittäin hankala löytää. Noh, onneksi tällä projektilla ei ole aikataulua... =)
Tällä hetkellä LähiTapiolassa on edelleen tuo harrasteajoneuvokasko. Parempaa vakuutusta harrasteajoneuvolle ei mielestäni muista vakuutusyhtiöistä saa.
Muut vakuutukset olen siirtänyt IF:n, koska siellä on mahdollista vakuuttaa irrallisia ajoneuvonosia. Tämä ei taas ole mahdollista jos ei ole kotivakuutus IF:ssä, joten sen seurauksena siirtyi kotivakuutus sinne myös. LähiTapiolan kautta ei irrallisia ajoneuvonosia pystynyt vakuuttumaan.
Tälläinen vakuutus kompinaatio oli mielestäni tarjolla olevista vakuutuksista itselleni paras.
Mikäli sinulla on vastaavanlainen moottorikulkineen entisöinti / kunnostus / tuunaus projekti menossa, suosittelen käymään juttelemassa vakuutusyhtiössä mitä autosi- ja kotivakutuuksesi kattaa.
charger73blog@gmail.com - Kommentoi jos kaipaat lisätietoa tai kuvia jostakin - charger73blog@gmail.com
26.1.2013
10.1.2013
Lisää erinäisiä peltiseppäilyjä...
No nyt on hieman lisää peltiä hitsailtu. Takalokasuoja on tuottanut odotettua enemmän työtä, lähinnä sen tiimoilta, että saadaan kaikki listat, hiekkapelti ja takaluukku istumaan nätisti. Nyt kuitenkin näyttää jo ihan hyvältä. Muutamia millejä pitää vielä halkoa.
Peltiliimasta ja uunittamiste tuli myös kommenttia, kiitokset tästä. Moinen ilmiö oli Sampalla tiedossa ja näillä näkymin uunissa ei lämpöjä tulla pitämään kovinkaan korkealla. Tämä johtuu myös siitä, että maalia tule niin monta kerrosta, että parempi kun kaikki haihtuu hieman hitaammin pois.
Tässä aikaisemmin kysyttiin kuvia korjatuista ovista. Nyt tuli otettua yksi kuva vänkärinpuoleisesta ovesta josta käyettiin palaa pois ja hitsattiin puhdistettuna sama pala takaisin. Tässäpä kuva siitä. Toisesta ovesta otan kuvan kun auto siirtyy toiselle puolelle tallia.
Olikin jo aikaisemmin puhetta nuista listoista. Eli tässä kuva kuskinpuolen takakulmasta. Nyt alkaa nurkkapala, lista ja takaluukku istumaan jo varsin nätisti. Vänkärin puolen kulmassa on niitä millejä mitä pitää vielä halkoa. Huomaa myös, että kuvassa näkyy se aikaisemmin korjattu takaluukun paikka.
Hommat on nyt lähtenyt kuitenkin hyvin menemmään eteenpäin. Kiitos ja kumarrus tästä Sampalle! Itsekkin sentään jotakin osannut tehdä, mutta se täytyy sanoa, että pohjien tekemiseen ei minusta olisi. En tiedä mitä soluja sormista puuttuu, mutta en minä siitä pellistä tunne niitä patteja ja monttuja lähellekkään yhtä tarkkaan. Toki parhaani mukaan yrittänyt auttaa ja olen muutamia kohtia jopa onnistuneesti saanut oikaistua.
Ja tulipa mieleen, että pitää ottaa kuvat nuista peräkontin saranoista, vaikkakin ne oli suhteellisen helppo laittaa, niin onnistui ne aluksi väärin laittaa. Jääpähän sitten itsellekkin paremmin mieleen miten ne pitää laittaa. =)
Sitten voisi hieman tulevaisuuden suunnitelmista monologia kirjoitella, eli seuraavana on ohjelmassa vielä perän sovittelua. Kun se on tehty, pitää istuttaa konepelti paikoilleen ja sovittaa myös etupuskuri paikoilleen.
Tulipalossa tuhoutuneet etupuskurin raudat tuli hommattua, mutta tulipa sitten hommattua 71-72 raudat. Niissä näyttää olevan runkoon tulevat kiinnitys reidät eripaikassa. Joten niitä häätynee vähän työstää.
1973-74 raudoissa reiät on samassa tasossa.
1971-72 raudoissa takinmaiset reiät on erikohdassa. Joten niitä pitää hieman työstää.
Takapuskurin raudat on vuodelta 1973-74, mutta tuloillaan on 1971-72 raudat. 1973-74 puskuri on kauempana korista, johtuen niistä puskurin reunoilla kulkevista muovi/kumilistoista (bumper filler). Näitä itsellä ei ole tarkoitus käyttää, koska ne myös tuhoutui tulipalossa. Mutta painavampi syy on, että enemmän silmää miellyttää nuo metalliset listat ja puskurin asennus niiden lähelle. Joten tälläisellä kompinaatiolla on tarkoitus mennä.
Peltiliimasta ja uunittamiste tuli myös kommenttia, kiitokset tästä. Moinen ilmiö oli Sampalla tiedossa ja näillä näkymin uunissa ei lämpöjä tulla pitämään kovinkaan korkealla. Tämä johtuu myös siitä, että maalia tule niin monta kerrosta, että parempi kun kaikki haihtuu hieman hitaammin pois.
Tässä aikaisemmin kysyttiin kuvia korjatuista ovista. Nyt tuli otettua yksi kuva vänkärinpuoleisesta ovesta josta käyettiin palaa pois ja hitsattiin puhdistettuna sama pala takaisin. Tässäpä kuva siitä. Toisesta ovesta otan kuvan kun auto siirtyy toiselle puolelle tallia.
Vänkärin tarkistettu ja hitsattu... |
Olikin jo aikaisemmin puhetta nuista listoista. Eli tässä kuva kuskinpuolen takakulmasta. Nyt alkaa nurkkapala, lista ja takaluukku istumaan jo varsin nätisti. Vänkärin puolen kulmassa on niitä millejä mitä pitää vielä halkoa. Huomaa myös, että kuvassa näkyy se aikaisemmin korjattu takaluukun paikka.
Kuskinpuolen takakulma... |
Takaluukun sovittelua... |
Ja tulipa mieleen, että pitää ottaa kuvat nuista peräkontin saranoista, vaikkakin ne oli suhteellisen helppo laittaa, niin onnistui ne aluksi väärin laittaa. Jääpähän sitten itsellekkin paremmin mieleen miten ne pitää laittaa. =)
Sitten voisi hieman tulevaisuuden suunnitelmista monologia kirjoitella, eli seuraavana on ohjelmassa vielä perän sovittelua. Kun se on tehty, pitää istuttaa konepelti paikoilleen ja sovittaa myös etupuskuri paikoilleen.
Tulipalossa tuhoutuneet etupuskurin raudat tuli hommattua, mutta tulipa sitten hommattua 71-72 raudat. Niissä näyttää olevan runkoon tulevat kiinnitys reidät eripaikassa. Joten niitä häätynee vähän työstää.
1973-74 raudoissa reiät on samassa tasossa.
![]() |
Etupuskurin raudat 1973-74... |
1971-72 raudoissa takinmaiset reiät on erikohdassa. Joten niitä pitää hieman työstää.
Etupuskurin raudat 1971-72... |
Takapuskurin raudat on vuodelta 1973-74, mutta tuloillaan on 1971-72 raudat. 1973-74 puskuri on kauempana korista, johtuen niistä puskurin reunoilla kulkevista muovi/kumilistoista (bumper filler). Näitä itsellä ei ole tarkoitus käyttää, koska ne myös tuhoutui tulipalossa. Mutta painavampi syy on, että enemmän silmää miellyttää nuo metalliset listat ja puskurin asennus niiden lähelle. Joten tälläisellä kompinaatiolla on tarkoitus mennä.
27.12.2012
Hyvää mennyttä joulua ja tulevaa uutta vuotta!
Hyvää mennyttä joulua ja tulevaa uutta vuotta kaikille blogin lukijoille tasapuolisesti!
![]() |
Hyvää mennyttä joulua ja tulevaa uutta vuotta! |
30.11.2012
Erinäisiä peltiseppäilyjä...
No niin jos nyt olisi hetki aikaa päivitellä asioita tänne blogiin. Ajattelin luottaa jälleen vanhaan hyvään vaihtoehtoon ja pistää mahdollisimman paljon kuvia, ne kertoo aina enemmän mielestäni kuin sanat.
Kiitoksia myös kommenteista, otan oveen tehdystä paikasta kuvan jahka Chargeri on seuraavan kerran toisella puolen tallia. Samalla kertaa pitää mainostaa myös nuita Car Dolly rattaita. Eli tuollaiset pienet kärryt renkaiden alle joiden avulla voi autoa siirrellä haluamaansa suuntaan helposti. Pienessä talissa tämä auttaa värkkäilyjä paljon.
Seuraavana olikin ohjelmassa takaluukun korjaus. Tämä oli oikeastaan ainoa huono kohta joka autosta oli havaittavissa ennen pellille hiomista. Eli tästä oli kitit paukahtanut rikki. Tästäkään ei ole otettu ennen kuvaa, mutta ennen palasta tuli kuitenkin muutama kuva otettua. Samaan tyyliin oli etulokasuojakin korjattu. Nyt Samppa muovasi siihen uuden palan ja hitsuutteli sen paikoilleen.
Päätin myös, että koria tuhotaan hieman lisää. Onhan se jo kauttaaltaan vahvistehitsattu ja etu- ja takarunko yhdistetty palkilla. Joten päätin hävittää nuo ikävät saumat takalasin ja takaluukun välistä. Joku kai joskus väitti, että voi tulla liian jäykkä kori, että voi sitten ratketa jostakin, noh jos ratkee niin ratkekkoot, voipahan sit myydessä sanoa, että on tenkua niin paljon, että peltikin repee... =)
Kiitoksia myös kommenteista, otan oveen tehdystä paikasta kuvan jahka Chargeri on seuraavan kerran toisella puolen tallia. Samalla kertaa pitää mainostaa myös nuita Car Dolly rattaita. Eli tuollaiset pienet kärryt renkaiden alle joiden avulla voi autoa siirrellä haluamaansa suuntaan helposti. Pienessä talissa tämä auttaa värkkäilyjä paljon.
Seuraavana olikin ohjelmassa takaluukun korjaus. Tämä oli oikeastaan ainoa huono kohta joka autosta oli havaittavissa ennen pellille hiomista. Eli tästä oli kitit paukahtanut rikki. Tästäkään ei ole otettu ennen kuvaa, mutta ennen palasta tuli kuitenkin muutama kuva otettua. Samaan tyyliin oli etulokasuojakin korjattu. Nyt Samppa muovasi siihen uuden palan ja hitsuutteli sen paikoilleen.
![]() |
Takaluukun korjauspala sisäpuolelta, uusi vs. vanha... |
![]() |
Takaluukun korjauspala ulkopuolelta, uusi vs. vanha... |
![]() |
Takaluukku auki... |
![]() |
Takaluukunpaikka heppailtu paikoilleen... |
![]() |
Takaluukunpaikka hitsattu paikoilleen... |
![]() |
Kuskin puoleinen sauma hitsattu... |
![]() |
Vänkärin puoleinen sauma puhdistettu Dremellillä hitsausta varten... |
![]() |
Allekirjoittanut hitsaili sauman umpeen... |
Kun huomasimme, että oven kulma kuskinpuolelta oli heikossa hapessa, päätimme käyttää auki myös vänkärin oven kulman. Siinäpä ei mitään suurempia murheita ollut, joten selvisimme puhdistamisella, pohjamaalaamisella ja leikatun osan takaisin hitsaamisella. Valmiista ovesta ei ole vielä kuvaa tullut otettua joten lisätään se samalla kertaa kun lisätään kuva tuosta kuskin oven kulmasta.
![]() |
Vänkärin oven paikka maalattu... |
![]() |
Vänkärin oven kulma puhdistettuna... |
Vaivihkaa oli myös tämä korjattu vänkärin etulokasuoja saanut peltiliimaa ihoonsa. Eli hitsatut ja kutistellut kohdat kaiken varalta tiukasti kittimäisin ottein suljettu peltiliimalla. Näin kaikki mahdolliset peltiin jääneet huokoset ovat varmasti tukossa. 2000-luvun tinaa siis... =)
![]() |
Peltiliima levitetty ja kuivunut... |
![]() |
Peltiliima hivastu... |
16.11.2012
Paikka oveen...
Hieman jäljessä kulkee tämän blogin päivittäminen, mutta pitää pyrkiä jatkossa päivittämään tätä hanakammin. Pohjatöiden tekemiset on jatkuneet Sampan heiluttaessa puikkoa.
Tuulilasia myös sovitettiin paikoilleen, koska katto oli aavistuksen verran painunut. Joten tarkastettiin, että tuulilasi istuu moitteettomasti. Samppa sitä hieman oikaisi niin hyvinhän se alkoi istua. Alla aiheesta pari kuvaa.
![]() |
14.10.2012 - Tuulilasin sovitusta osa 1... |
![]() |
14.10.2012 - Tuulilasin soviusta osa 2... |
Tämän lisäksi oven alareunasta hoksattiin muutamia pieniä ruostereikiä. Päätettiin käyttää kulma auki ja tarkistaa tilanne. Noh ruosteessahan se oli. Otettiin vähän lisää kulmaa auki ja työstettiin paikka. Pikkuhiljaa paikka pelti muokkautui siihen muotoon mihin sen pitikin. Tämän jälkeen Samppa sulatteli pellin paikoilleen. Tässäpä muutamia kuvia paikasta.
![]() |
14.10.2012 - Paikkapelti vielä suorana... |
![]() |
14.10.2012 - Paikkapelti hieman muotoiltuna... |
![]() |
14.10.2012 - Paikkapelti viimeistelyä vaille valmis... |
![]() |
14.10.2012 - Paikkapelti viimeistelyä vaille valmis... |
Muita kuvia ei tähän hätään olekkaan. Mutta käytettiin tuo sama kulma myös vänkärinpuolelta auki, mutta se ei ollut kuin puhdistuksen tarpeessa. Joten paikat puhdistettiin sutikoneella, hiomalla ja lopuksi fosforihapolla. Tämän jälkeen sinkkipohjustetta ja puhdistettu pelti takaisin paikoilleen. Eipähän tarvitse tuon takia öitä nyt valvoa.
Muuten hommat on mennyt eteenpäin varmasti. Samppa oikoi ja korjasi takaluukun, tästä muutama kuva ja kommentit tulee myöhemmin. Samalla päätettiin myös vähän tuunailla Chargerin peräkontin aukon seutua, eli toisin sanoen hitsattiin ikkunan alapuolella oleva pelti kiinni kylkipelteihin. Saumattomuutta, samaan tyyliin kuin myös päätettiin hävittää ääreiskulmavalot jo muuan vuosi sitten.
Mutta jatkoa tulee kunhan kerkeen kuvat siirtä koneelle ja siitä edelleen tänne.
17.10.2012
Syksyistä pellittelyä...
Pitkästä pitkästä aikaa allekirjoittanutkin on Chargeria keretty tekemään sillain aikusten oikeesti, eli ihan useampana päivänä ja vielä ihan useampi tunti. Samppa siellä on ilman allekirjoittanutta kyllä käynyt tuusaamassa. Samppa on nyt pitänyt puikkoja käsissään ja pistänyt puikon heilumaan. Sillä tapaa ne hommat etenee. Valittettavaa on se, etten ole muistanut ottaa ennen kuvia juurikaan, joten nyt mennään lähinnä pelkästään jälkeen kuvilla.
Tallin vaihdon jälkeen huomattiin, että kyllä se pitää sittenkin käyttää pellillä. Eli pieniä epäpuhtauksia löytyi kitin alta sieltä täältä, lisäksi paikoitellen kittiä oli niin paljon, että Samppa totesi, että ne on hiottava pois ja peltejä oikaistava.
Peltejä on kopsuteltu, vedetty vetoniiteillä ja lisäksi kuumia on annettu hiilipuikolla sinkuneille pelleille. Aikaahan se vie, mutta kyllä siitä vielä valmista tulee.
Tässäpä heti muutama yleiskuva Chargerista tällä hetkellä.
![]() |
6.10.2012 - Yleisilme kuskinpuolen kyljestä... |
![]() |
6.10.2012 - Havaittavissa kutisteli jälkiä... |
![]() |
6.10.2012 - Harmi ettei lähtö kohdasta tullut kuvaa otettua... |
![]() |
6.10.2012 - Kuskinpuolen takakylki näyttää hyvältä... |
![]() |
6.10.2012 - Yleiskuva kuskin A-pilarista ja ovesta... |
![]() |
6.10.2012 - Yleiskuva vänkärin A-pilarista ja ovesta... |
Uusia osia. Tälläinen konepelti tosiaan tuli tontille. Konepelti osottautu vielä varsin hyvä kuntoiseksi ja lisäksi Super Bee hood insert on myös moitteettomassa kunnossa, vaikkakin paksujen maalikerrosten peittämä. Tarkoitus pelti ja insertti soodapuhaltaa. Taustalla näkyy myös timmit vanteet, saa nähdä päätyykö ne Chargerin alle... =)
Tarkempi silmäiset varmaan huomasivatkin tuon Super Bee hood insertin tuosta ylemmästä kuvasta.
Vänkärin puolen etulokasuojan pää oli tehty kitistä. Lisäksi pelti oli niin pahoin vääntynyt, että sen oikaiseminen oli mahdotonta. Myöskään kulmaan tuleva lista ei istunut siihen tavalla eikä toisella. Joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kulman uudelleen tekeminen. Yöllisen aivoriihen jälkeen Sampalla oli selvät visiot asiasta ja paikka pellit muodostui ja pian ne myös paikoille hitsattiin.
Nyt ei enään jäänyt väliä listan ja pellin väliin nimeksikkään. Lähtötilanteessa väliä oli kuitenkin toista senttiä.
Seuraavaksi ohjelmassa on vielä muutamien paikkojen oikaisua ja pikku paikan tekeminen. Hmm... tämän jälkeen taitaa alkaakin kitin leipominen.
![]() |
6.10.2012 - Tuliaisia Ameriikasta, tuleva konepelti... |
![]() |
6.10.2012 - Kutistelun ja työstön jälkiä... |
![]() |
6.10.2012 - Kuskin puolelta... |
![]() |
6.10.2012 - Hyvä siitä tuli... |
![]() |
7.10.2012 - Uusi reunapala... |
![]() |
7.10.2012 - Uudelleen tehty lokasuojan nurkka 1... |
![]() |
7.10.2012 - Uudelleen tehty lokasuojan nurkka 2... |
![]() |
7.10.2012 - Listakin istuu hyvin... |
![]() |
7.10.2012 - Työläinen Samppa ihailemassa työn jälkeä... |
![]() |
7.10.2012 - Hyvältä näyttää tältäkin puolelta... |
Seuraavaksi ohjelmassa on vielä muutamien paikkojen oikaisua ja pikku paikan tekeminen. Hmm... tämän jälkeen taitaa alkaakin kitin leipominen.
10.10.2012
Tapiola ja harrasteajoneuvokasko osa 1...
15.1.2012 - Tarkemman lisäselvityksen jälkeen, LähiTapiola päätyi korvaamaan vahingossa tuhoutuneet osat:
Linkki: http://charger-73.blogspot.fi/2013/01/tapiola-ja-harrasteajoneuvokasko-osa-2.html
10.10.2012 - Alkuperäinen teksti:
Eli nyt haluaisin hieman kertoa Tapiolan harrasteajoneuvokaskosta. Tämä kyseinen vakuutushan on suunnattu museo ja harrasteajoneuvoille. Kyseisen vakuutuksen ehdoissa on tiettyjä pykäliä koskien millaiset autot voi tämän vakuutuksen alle vakuuttaa. Muutos prosentteja ei saa olla liikaa ja ajoneuvon pitää olla 6kk seisonnasta vuodessa.

Minulla on voimassa tuo kyseinen
harrasteajoneuvokasko. Kuten arvata saattaa tämä liittyy tuohon tulipaloon.
Loppu tulema on se, että Tapiola ei maksa euroakaan korvauksia.
Lyhykäisyydessään syy on hyvin yksinkertainen, ajoneuvosta irroitetut osat
eivät kuulu kaskovakuutuksen piiriin. Vain ajoneuvoon kiinteästi asennetut osat
kuuluvat vakuutuksen piiriin. Myöskään sillä ei ole mitään vaikutusta asiaan,
että olen ennen kunnostuksen / entisöinnin aloittamista käynyt Tapiolan
konttorissa ilmoittamassa, että Charger menee seisontaan ja aloitan sen
kunnostus työt. Tässä yhteydessä ilmoitin, että tulen käyttämään auton täysin
osina. Kysyin, että onhan vakuutus voimassa myös tässä tilanteessa kun autoa
palasina / osina. Virkailija oli fiksu ja hän totesi, ettei tiedä tuohon
vastausta, mutta käy kysymässä esimieheltä. Esimies oli ilmoittanut
virkailijalle, että kyllä korvaa. Tämän tiedon hän myös minulle kertoi.
Kun tulipalo sattui ja ilmoitin asiasta
Tapiolaan. Vielä samana päivänä sain sähköpostia jossa virkailija ilmoitti,
että ”Kasko vakuutuksen ehtojen mukaan vakuutuksen kohteena ovat ajoneuvoon
kiinteästi asennetut ja ajoneuvon käyttöön olennaisesti liittyvät tavanomaiset
laitteet ja sen perusteella ei voida korvata kaskosta noita vaurioituneita osia.”
Noh, se mikä hieman hymyillyttää on se mistä lauseesta tuo kiinteästi
asennettuja lause on napattu.
Tässä leike vakuutusehdoista: ”
Vakuutuksen kohteeseen kuuluvat myös ohjehintaan sisältyvät vakiovarusteet ja
yrityslogot, sekä vakuutuksenottajan ja hänen kanssaan samassa taloudessa
asuvien henkilöiden omistamat tai osamaksulla ostamat, ajoneuvoon kiinteästi
asennetut ja ajoneuvon käyttöön olennaisesti liittyvät tavanomaiset
lisävarusteet.”
Tuo nyt oli lisähuomio siitä miten
tekstejä voidaan kätevästi leikkoa ja liittää. Mistään muusta kohdasta ei sanoja kiinteästi asennetut löydy. Samaisessa sähköpostissa minulta
kysyttiin, että olenko mahdollisesti lisämerkinnyt ajoneuvosta irroitetut osat
kotivakuutukseen, koska Tapiolan kotivakuutus ei muuten korvaa. Mikäli ne on
lisämerkitty, niin kotivakuutus korvaa ne. Miksi olisin, jos minulle on
ilmoitettu paikallisessa konttorissa, että vakuutus on voimassa myös kun auto
on palasin? Yritin myös kysyä miten tämä käytännössä toimii, pitääkö joka päivä
soittaa ja listata kaikki osat mitkä on nyt irti ja vähennetäänkö vastaavasti
kaskon vakuutusta kun ajoneuvohan ei ole enään yhtä arvokas, jos esimerkiksi
irroittaa kojelaudan kunnostusta varten. Tähän en saanut vastausta. Lisäksi
tällä hetkellä ei yksikään Tapiolan työntekijä ole osannut kertoa minulle mikä
lasketaan ajoneuvoksi tilanteessa jossa kaikki osat on irti.
Tämän päätöksen jälkeen menin konttorille
tiedustelemaan, että olisiko mahdollista nyt vakuuttaa nämä irroitetut
ajoneuvon osat ja samalla myös muita autonosia. Asia otettiin työnalle. Kävin
noin kerran, kaksi viikossa kyselemässä asiasta, kunnes vihdoin 25.10.2011, eli
noin 3 kuukauden päästä he osasivat vastata, että ajoneuvon osia ei ole
mahdollista vakuuttaa. Käskettiin kääntyä toisen vakuutusyhtiön puoleen. Eli
mikäli sinulla on Tapiolassa kotivakuutus ja harrasteajoneuvon vakuutus et voi
mitenkään vakuuttaa irrallisia ajoneuvon osia. Tämä koskee myös ihan
normaaliajoneuvoja. Talvirenkaat korvataan… se onkin hieno homma
harrasteajoneuvojen kohdalla kun pitää seisottaa 6kk.
Nyt on valitukset valitettu ja vaikka
paikallinen konttori laittoi puoltavan lausunnon eteenpäin, että he ovat
ilmoittaneet minulle, että vakuutus on voimassa. Ei tällä ollut vaikutusta vaan
päätös pysyi linjassa NOLLA euroa. Työstä en ollut vaatimassa korvauksia, vaikka
kaikki osat jotka paloi, oli joko soodapuhallettuja, hiekkapuhallettuja,
puhdistettuja, kiillotettuja, pulverimaalattuja, maalattuja ja passivoituja
asennus valmiita osia.
Nyt valitus on menossa Vakuutus- ja
rahoitusneuvonnassa, päätös tulee täältä aikanaan. Tämän jälkeen kai voisi
vielä mennä käräjille. On kyllä hienoa, perkele...!
Mutta hätä ei ole tämän näköinen
korvauslakimies Tapiolasta lupasi, että jatkossa asiasta tiedotettaan paremmin!
No joo taidan jättää sanomatta… Parasta on se, että uudet vakuutusehdot on
tullut jo postiin, eikä mielestäni ollut mitään kerrottu yhtään selvemmin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)